A’Pelago Experience haluaa tarjota innovatiivisia työmahdollisuuksia ja yhteistyömalleja elinvoimaisen saariston hyväksi

23.06.2022

MEDIATIEDOTE


Vapaa julkaistavaksi 23.6.2022

Uusi konsepti luovuudelle, innovaatioille ja yrittäjyydelle herää henkiin Turunmaan saaristossa, kun A’Pelago Experience -yhtiön liiketoiminta käynnistyy. Aloitteentekijöinä toimivat Patrik Anckar ja Timo Ketonen, joita ohjaa visio kestävän kehityksen mukaisesta, luovasta ja elinvoimaisesta saaristosta.

Yhtiö on rekisteröity Nauvon Lillandetiin ja toimisto tulee sijaitsemaan Airisto Marinassa.

A’Pelago toimii yritysyhteisönä, joka tarjoaa etätyöntekijöille mahdollisuuden oleskella ja työskennellä saaristossa. Tämän mahdollistavat useampaan kohteeseen perustettavat ns. coworking-tilat, joissa voi työskennellä, varata kokoustiloja sekä tavata muita yrittäjiä. Yritys etsii sopivia tiloja ja yhteistyökumppaneita. Yhtiö tarjoaa myös valmennusta ja konsultointia yrityksille ja erityisesti nuorille yrittäjille.

Yhtiön tavoitteena on rakentaa verkosto yrityksistä, teknologioista ja liiketoimintamalleista, jotka edistävät yrittäjyyttä saaristossa. Toiminta huipentuu vuosittain kansainväliseen yritysseminaariin, joka tuo yhteen päättäjiä, tutkijoita, yritysjohtajia ja sijoittajia keskustelemaan saariston liikemahdollisuuksista ja niihin liittyvistä avainkysymyksistä.

Ketosen ja Anckarin mukaan saaristo on täynnä mahdollisuuksia:

– Haluan olla mukana luomassa saaristoon uutta toimintaa, joka pohjaa digitaalisiin ja kestäviin liiketoimintamalleihin yhdistettynä kokemukseen työskentelystä ainutlaatuisessa saaristoympäristössä, Timo Ketonen sanoo.

– Saariston ja Itämeren hyväksi on olemassa useita tärkeitä ekologisia ja poliittisia aloitteita. Me puolestamme lähdemme liike-elämän näkökulmasta, haluna luoda uusia mahdollisuuksia luovalle ja joustavalle yrittäjyydelle ja innovaatiotoiminnalle saaristossa ja saariston hyväksi. Meillä itsellämme on hyviä kokemuksia luovasta ja tehokkaasta työskentelystä saaristo tukikohtana ja alueena koko maailma. Nyt haluamme auttaa myös muita näkemään saariston tarjoamat mahdollisuudet, kertoo Patrik Anckar.


Timo Ketonen on kokenut yrittäjä ja sijoittaja, jonka intohimoihin kuuluvat kulttuuri ja saaristoelämä. Hän perusti sijoitusyhtiö Aboa Advestin vuonna 2015 ja on perheyrittäjä kolmannessa sukupolvessa. Ketonen asuu vakituisesti Nauvon Lillandetissa.

Patrik Anckar on sarjayrittäjä, brändiasiantuntija ja strateginen neuvonantaja, joka on työskennellyt pääosin globaalisti. Hänen juurensa ovat Nauvossa sijaitsevalla saarella, jolla hänellä on kesäisin virtuaalitoimisto.


Lisätietoja:

Timo Ketonen

timo.ketonen@aboa-advest.fi

Puh. 040 083 1205

Patrik Anckar

patrik.anckar@smartbutlers.com

Puh. 050 408 7730

https://www.apelago.fi