the other danish guy – suomalainen alusvaatebrändi

16.05.2018

 

Tiedotusvälineille, julkaisuvapaa 16.5.2018 kello 8.00

Supercellin Mikko Kodisoja sijoittaa suomalaiseen alusvaatebrändiin

 

Vuonna 2016 lanseerattu suomalainen alusvaatebrändi  the other danish guy™ ottaa seuraavan

merkittävän askeleen maailman alusvaatemarkkinoille.

Yritys on saanut sijoittajaksi Supercellin perustajiin kuuluvan  Mikko Kodisojan, jolla on vahva

kokemus yritysten nopeasta kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä.

”Haluan nähdä lisää Suomesta lähteneitä globaaleja menestystarinoita. The other danish guy

edustaa juuri niitä asioita, joiden uskon tuovan menestystä: Asialleen omistautunut tähtitiimi,

skaalautuva bisnesmalli, kestävä kehitys ja selkeä fokus. Ja ne kalsarit ovat ihan pirun mukavat

jalassa”, sanoo Kodisoja.

 

Valtameriin hylätyistä kalaverkoista ja muusta muovijätteestä alushousuja valmistava the other

danish guy on tavoittelemassa merkittävää siivua kasvussa olevalta yli 20 miljardin euron

alusvaatemarkkinalta. Tällä hetkellä brändillä on myyntiä jo 27 maahan ja yrityksen tuotteet on

noteerattu näyttävästi maailman mediassa, esimerkiksi The Guardianissa ja Huffington Postissa.

Yritys toimii tarkasti valitulla segmentillä: sillä on vain yksi tuotekategoria ja se käy kauppaa

ainoastaan verkossa.

 

 

The other danish guyn perustaja ja toimitusjohtaja  Tommi Lähde kertoo: ”Päätimme tehdä

pelkästään kalsareita ja olla siinä maailman parhaita. Puuvilla ei ollut vaihtoehto, koska sen

kasvattaminen on niin epäekologista – vedenkulutus tuotettua puuvillakiloa kohti on yli 10 000

litraa. Tekstiiliteollisuuden on pakko keksiä vaihtoehtoja puuvillalle, ja halusimme olla

ensimmäisten joukossa hyödyntämässä uusia raaka-aineita. Valtamerien muovikatastrofi on

todellinen, ja kunhan teemme tämän riittävän isosti, jokaisella kalsariparilla on todellakin

merkitystä.”

 

”Lähtökohtamme on, että ekologisen tuotteen valinnassa ei tarvitse tehdä kompromisseja

mukavuuden, tyylin ja käytettävyyden suhteen. Kuluttajapalautteen mukaan olemme onnistuneet

erinomaisesti. Kiitellyn perstuntuman salaisuus on kankaan viimeistelyssä”.

Keskittyminen pelkkään verkkokauppaan oli the other danish guylle ilmiselvä ratkaisu: ”Ei

alushousuja kivijalkakaupassakaan soviteta. Tämä kategoria on nopeimmin kasvavien joukossa ja

kun olemme onnistuneet tekemään asiakaskokemuksesta koko ajan sujuvampaa, parempaa ja

henkilökohtaisempaa, on vaikea nähdä millä tavalla vähittäiskauppa voisi panna paremmaksi.”

Mikko Kodisojan sijoitusyhtiö KEM Ventures on the other danish guyn ensimmäinen

ulkopuolinen sijoittaja. Nykyinen rahoituskierros on vielä käynnissä.

”Olemme vasta maailmanvalloituksen alussa, mutta haemme edelleen kovia strategisia partnereita,

jotka pystyvät auttamaan yhtiötä globaalin laajenemisen seuraavissa vaiheissa”, toteaa Lähde.

 

Lisätietoja:

Tommi Lähde, p 040 734 5793

media@theotherdanishguy.com

investors@theotherdanishguy.com

www.theotherdanishguy.fi

– the most comfortable underwear to the world