Aboa Advestin hallituksen puheenjohtajaksi Mikael Ketonen

06.04.2018

Tiedote

 

Perheomisteisen sijoitusyhtiönAboa Advestin hallitus on uudistunut. Jatkossa yhtiön tavoitteena on laajentaa sijoitusportfoliota startupeista myös digitaalisia palvelusisältöjä tuottaviin kasvuyrityksiin.

 Aboa Advestin hallituksen puheenjohtajaksi on valittu 22-vuotias kauppatieteiden ylioppilas Mikael Ketonen. Hallituksen varapuheenjohtajaksi nimitettiin 32-vuotias KTM Jenny Eromäki. Nimitysten myötä perheomisteisen yhtiön hallitusta johtavat nuoret dynaamiset osaajat.

– Nuorina osakkaina tuomme hallitukseen tuoretta näkökulmaa. Tavoitteemme on olla vaikuttavuussijoittamisen edelläkävijä, ja haemme Aboa Advestin sijoituksilla myös mitattavaa yhteiskunnallista hyötyä, emme vain sijoitustuottoa. Perheenä meitä ohjaa myös yhteinen arvomaailma, Ketonen arvioi. Ketosen ja Eromäen lisäksi hallituksen jäseninä ja osakkaina jatkavat Catarina Ketonen, Ville Eromäki ja Timo Ketonen.

Vuonna 2015 Turussa perustettu Aboa Advest kehittää erityisesti kasvuyritysten liiketoimintamalleja ja palveluja. Lisäksi yhtiö konsultoi yrityksiä rahoitusratkaisuissa.

– Intohimonamme on auttaa startupeja ja muita kasvuyrityksiä menestymään sekä ohjata niitä markkinoinnissa, viestinnässä ja palvelumuotoilussa yhdessä kumppaneidemme kanssa, kertoo Eromäki.

 

Sijoittamista ohjaa vihreä lanka

Aboa Advest panostaa sijoitusstrategiassaan suomalaisiin vastuullisiin ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toimiviin kasvuyrityksiin.

– Punaisen langan sijaan sijoitustoimintaamme ohjaa vihreä lanka eli tavoittelemme sijoituksillamme niin ekologista kuin myös sosiaalista vaikuttavuutta. Sillä on tutkitusti hyötyä myös yritystoiminnan kannattavuudelle, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Timo Ketonen.

Aboa Advestin tähän mennessä suurin sijoitus on ollut alkuvuodesta päätetty 350 000 euron sijoitussitoumus 40 MEUR Saari I Ky -rahastoon, joka on digitalisaatioon ja palvelumuotoiluun panostava rahasto pk-yrityksille. Aboa Advestin sijoitussalkku sisältää 7 startup-sijoitusta ja karttuu kuluvana vuonna 1–2 uudella sijoituksella.

– Olemme tyytyväisiä nykyisiin sijoituksiimme ja toimintamme tulevaisuuden näkymiin. Haluamme kiittää entistä hallituksen puheenjohtajaa Juha Sumentolaa yhtiön luotsaamisesta – tästä on hyvä jatkaa, Ketonen kiittää.

 

Yhteystiedot:

 

Mikael Ketonen, hallituksen puheenjohtaja

+358 50 3031498

mikael.ketonen@aboa-advest.fi

 

Timo Ketonen, toimitusjohtaja

+358 400 831 205

timo.ketonen@aboa-advest.fi